Algolille kolmas sija vastuullisin kesäduuni 2018 -kilpailussa

Tiedote 7.9.2018

Erinomainen hakijakokemus ja oikeudenmukainen kesätyöntekijöiden kohtelu toivat Algol-konsernille kolmannen sijan Vastuullisin kesäduuni 2018 -kilpailussa suurten yritysten sarjassa.

Vastuullisin kesäduuni 2018 -kilpailun tulokset perustuvat kesän aikana toteutettavaan Kesäduunitutkimukseen, joka selvittää nuorten kokemukset kesätyöstä. Tutkimuksessa organisaation omat kesätyöntekijät arvioivat työnantajaansa muun muassa työnhakuprosessin, perehdytyksen, työtehtävien mielekkyyden ja tasapuolisuuden perusteella.

Kilpailu on osa Vastuullinen kesäduuni 2018 -kampanjaa. Kampanjan projektijohtaja Päivi Salminen-Kultanen kiteyttää Algolin kolmannen sijan perustelut.

”Algolin kesätyökokemus nousee sarjansa kolmanneksi parhaimmaksi erityisesti erinomaisen hakijakokemuksen johdosta, mikä arvioidaan suurten sarjan parhaimmaksi. Myös kesätyöntekijöiden oikeudenmukainen kohtelu nousee muihin tutkittuihin verrattuna korkealle. Muutkin kesätyön osa-alueet arvioidaan vähintäänkin hyvin hoidetuiksi.”

Työyhteisö oppii ja virkistyy

Algol osallistui kampanjaan viime vuonna ensimmäistä kertaa. Kilpailussa kolmanneksi sijoittuminen jo toisena osallistumisvuonna on suurenmoinen saavutus. Eija Holmström, Director, HR-Communications-Corporate Responsibility Algol-konsernista kertoo, että ensimmäinen vuosi oli kampanjaan tutustumista ja parhaiten sijoittuneilta työnantajilta oppimista.

”Yhteiskuntavastuu haastaa yritykset monilla pelikentillä. Yksi vastuullisuustehtävä on helpottaa ammattiinsa opiskelevia nuoria astumaan opintojensa jälkeen työelämään. Mielekkäät kesätyöt lisäävät nuorten edellytyksiä sijoittua työelämään ja kasvaa ammatissaan menestyviksi kansalaisiksi.  Myös työyhteisö oppii ja virkistyy, kun opiskelijat tuovat uudenlaisia ajatuksia, työmenetelmiä sekä iloa ja intoa vakiintuneisiin toimintatapoihin ja tiimidynamiikkaan”.

Algolin HR Specialist Marjo Keravuori iloitsee kolmannesta sijasta ja erityisesti siitä, että Algolilla on pystytty tarjoamaan mielekkäitä tehtäviä ja hyvät kesätyökokemukset harjoittelijoille tänäkin kesänä.

”Kesätyöntekijät ovat meille tärkeä voimavara ja tuovat arvokkaan lisän työyhteisöömme. Meillä on ollut onnea, kun olemme jälleen saaneet joukkoomme aktiivisia ja oma-aloitteisia harjoittelijoita. On ollut hienoa huomata, että esimiehemme ja työntekijämme ovat arjen keskellä luoneet tilaa nuorten työntekijöiden oppimiselle ja mahdollistaneet omalta osaltaan uusien taitojen oppimisen työuran alkutaipaleella.”

Algol-konserni palkkasi tänä vuonna yhteensä 13 kesätyöntekijää neljälle paikkakunnalle. Kesätyöntekijöitä toimi talouden, HR:n, viestinnän ja markkinoinnin, HSEQ:n, logistiikan sekä Operations- ja huoltotoimintojen työtehtävissä.

Lisätietoja

Marjo Keravuori, HR Specialist, Algol Oy, puh. 040 6211 280.

Mikä Vastuullinen kesäduuni?

Vastuullinen kesäduuni on kampanja, joka haastaa työnantajat tarjoamaan 14–29-vuotiaille nuorille enemmän ja laadukkaampia kesätyöpaikkoja. Kampanjassa on mukana jo yli 400 suomalaista kesätyönantajaa.  Vastuullisin kesäduuni -kilpailussa palkitaan parhaat kesätyönantajat vuosittain. Tänä vuonna kampanjassa mukana olleista 459 yrityksestä kilpailuun osallistui 128 työnantajaa ja heitä arvioi yhteensä 7790 kesätyöntekijää. https://kesaduuni.org/ #VKD18