Boliden Kokkola: "Suunniteltu huolto on aina halvempaa kuin yhtäkkinen"
Kokkolassa sijaitseva Boliden Kokkola on Euroopan toiseksi suurin sinkkitehdas. Tehtaan tuotantoprosessissa sinkki jalostetaan vastaamaan erilaisia asiakastarpeita. Valikoimassa on noin 40 erilaista sinkkituotetta, joista osa on puhdasta sinkkiä
ja osa puolestaan eri asiakkaiden tarpeisiin räätälöityjä seostuotteita.
Algol Technicsin toimittamia automaattinostureita, puoliautomaattinostureita ja perussiltanostureita on kaikissa Bolidenin tuotannon vaiheissa, esimerkiksi valimossa, puhdistamossa ja elektrolyysiosastoilla. Näihin liittyvää huoltopalveluyhteistyötä on tehty jo vuodesta 2010 alkaen.
”Aluksi huoltosopimukseen kuuluivat kaikki nosturit. Nykyään sopimukseen kuuluvat niiden lisäksi myös nostopöytien huollot ja tarkastukset sekä putoamissuojajärjestelmien tarkastukset”, kertoo Algol Technicsin huollosta vastaava aluepäällikkö Petri Heinonen.
Kaikki huoltosopimuksen piiriin kuuluvat tarkastetaan kerran vuodessa. Lisäksi kriittiset nosturit huolletaan 2-4 kertaa vuodessa.
Suunnitelmallisesta huollosta kustannussäästöjä
Boliden Kokkolan työnsuunnittelija Olli Jyrkkä näkee huoltopalvelusopimuksen tärkeimmäksi hyödyksi suunnitelmallisuuden.
”On tosi tärkeätä, että huollot tehdään ajallaan ja suunnitellusti. Suunniteltu huolto on aina halvempaa kuin yhtäkkinen. Ja korostuu varsinkin suuren käyttöasteen nostureissa.”
Toinen tärkeimmistä huoltosopimuksen tuomista hyödyistä on työturvallisuus. Turvallisuudesta ja nopeasta reagoinnista Algol saakin Jyrkältä kiitosta.
”Turvallisuuteen asennoidutaan tosi hyvin: noudatetaan turvallisuusmääräyksiä ja käytetään suojaimia. Lisäksi erilaisten vikakeikkojen vasteajat ovat olleet tosi hyvät: tullaan nopeasti paikalle, kun on tarve. Yhteistyö Algolin kanssa toimii hyvin”, Jyrkkä kiittelee.
Etävalvonta paikan päällä tapahtuvan rinnalle
Huoltosopimusasiakkaiden kanssa pyritään yhteistyön jatkuvaan kehittämiseen. Algol Technicsin Heinonen kertoo, että Boliden Kokkolan kanssa suunnitellaan säännöllisesti parannuksia tuotannon tarpeisiin ja mietitään kustannussäästöjä, joita huoltosopimuksella voidaan saada.
Jyrkkä pitää tällaista henkilökohtaisesti tapahtuvaa yhteistyötä tärkeänä.
”Algolilaisten kanssa paikan päällä käytävä kommunikaatio on tosi tärkeätä, kun esimerkiksi tulevia nosturihankintoja käydään läpi”, hän mainitsee.
Automatisaatio on Jyrkän mukaan koko ajan kasvava ala, ja se näkyy jo nyt myös Boliden Kokkolan nosturitoiminnassa. Hän ei kuitenkaan usko, että etänä tapahtuva kunnonvalvonta korvaisi henkilökohtaisen palvelun.
”Meillä on laitekokonaisuuksia, joissa on nosturi mukana ja jotka jo toimivat täysin automaattisesti. Lisäksi on avustavalla automaatiolla toimivia nostureita. Tulevaisuus tuo varmasti mahdollisuuksia etäkunnonvalvontaan, jolloin on mahdollisuus reaaliaikaisesti nähdä koneen kunto. Mutta etävalvonta toimii hyvänä paikan päällä tapahtuvan huollon tukena, eikä korvaa sitä kokonaan.”
Boliden Kokkola
Boliden Kokkola on osa ruotsalaista pörssilistattua Boliden AB:tä, jonka erikoisalaa ovat malminetsintä, kaivostuotanto, sulattotoiminta ja metallien uusiokäyttö. Bolidenin päätuotteet ovat sinkki ja kupari, minkä lisäksi se tuottaa kultaa, hopeaa, nikkeliä ja lyijyä. Boliden Kokkola on suurin yksityinen työllistäjä Kokkolan alueella.
Lisätietoja
Petri Heinonen, 050 5014 572, petri.heinonen@algol.fi