Kustannustehokkuutta, nopeutta ja työturvallisuutta lasermerkintälaitteiston avulla

Artikkeli

Kasvavaa tehokkuutta sekä työturvallisuutta, toimintavarmuutta ja uudenlaista informaatiota. Sitä kaikkea moderni ja edistyksellinen lasermerkintälaite mahdollistaa.

Lasermerkintälaitteet ovat muutamassa vuodessa ottaneet suuren kehitysharppauksen ja on ilo todeta, että maailman innovatiivisin lasermerkintälaite tulee Suomesta, Kempeleestä.

Kattava jäljitettävyysmerkintä mahtuu pieneenkin tilaan

Kehittyneellä lasermerkinnällä tuotteeseen tai komponenttiin on mahdollista merkitä valtavia määriä tietoa. Tietoa voidaan merkitä datamatriisiin eli 2D-viivakoodiin, joka sisältää tuhansia merkkejä ja numeroita. Tuotteeseen voi merkitä esimerkiksi URL-linkin tai QR-koodin. QR-koodin avulla asiakkaan voi johdattaa Internet-sivulle, jossa hän pääsee tutustumaan tuotteeseen liittyvään tärkeään informaatioon. Jäljitettävyydestä on hyötyä myös valmistajalle.

Jos tuotteessa esiintyy viallisuutta tai häiriöitä, pystyy valmistaja puolestaan jäljittämään tuotteen valmistusprosessin tai parhaassa tapauksessa myös ohjaamaan omaa tuotantoprosessiaan merkintöjen avulla.

Helposti integroitava lasermerkintä tehostaa tuotantoa   

Tuotantolinjaa voidaan tehostaa ja nopeuttaa huomattavasti tuotteiden merkintäprosessin kautta. Jos nykyinen merkintälaite korvataan uudella nopeammalla laitteella, tai lasermerkinnällä korvataan useampi vanhentunut, paljon huoltoa vaativa merkintälaite- tai tekniikka, voidaan saavuttaa merkittävää tehostusta tuotannossa.

Cajo Technologies Oy:n patentoitu lasermerkintälaite on mullistanut teollisuuden merkintäprosessin. Lasermerkintälaite on helppo integroida tuotantolinjaan sen merkintäohjelmiston ansiosta. Laite toimii tehokkaana prosessimoottorina: se keskustelee ja tekee yhteistyötä oheislaitteiden, kuten robottien ja kuljettimien kanssa. Tämä monipuolistaa tuotantolinjan kehittämismahdollisuuksia, sillä lasermerkintälaite voidaan sovittaa tuotantoympäristöön joko ohjaamaan oheislaitteita tai ottamaan niiltä käskyjä.

Tehokas ja huoltovapaa merkintätapa tuottaa säästöjä, nopeuttaa tuotantoa ja lisää turvallisuutta

Cajon lasermerkintälaite on tuonut sitä käyttäville yrityksille seuraavia hyötyjä:  

1. Tuotemerkinnän elinkaarikustannusten lasku

Valmistaja säästää rahaa merkintälaitteiston huollossa ja ylläpidossa, kun merkinnöissä ei käytetä lainkaan lisä- tai väriaineita. Merkintäainekustannukset ovat todella suuri kuluerä esimerkiksi mustetta käyttävissä mustesuihkumerkintälaitteissa. Esimerkiksi kaapelialalla yhden mustesuihkulinjan musteen hinta on jopa kymmeniä tuhansia euroja vuodessa.

2. Lasermerkinnällä tuodaan lisänopeutta koko tuotantolinjaan

Cajon lasermerkintälaitteet ovat tutkitusti 20-30 % nopeampia kuin markkinoiden muut laserit. Nopeampi merkintätapa nostaa usein koko tuotantolinjan nopeutta ja tehokkuutta. Cajo lasermerkintälaitteiden virallisena jälleenmyyjänä Algol perehdyttää laitteen käyttämisessä ja esimerkiksi merkintätiedostojen tekemisessä, jotta merkintöjen tekeminen olisi mahdollisimman helppoa ja tehokasta.

3. Pysyvä ja kestävä merkintä, joka sopii kaikille materiaaleille

Laserilla tehdään pysyvää merkintää, joka kestää hankalimmatkin olosuhteet, kuten korkeat lämpötilat ja tilanteet, joissa merkintä altistuu kemikaaleille tai öljyille. Lisäksi laserilla voidaan tehdä merkintöjä lähes kaikkiin materiaaleihin, kuten metalleihin, lasiin, kiveen, erityyppisiin muoveihin, puumateriaaleihin ja nahkaan. Cajon laserin merkintämahdollisuuksissa ei ole materiaalin suhteen rajoitteita.

”Toistaiseksi juokseva vesi on ainoa materiaali, johon emme ole onnistuneet luomaan pysyvää merkintää.”

4. Lasermerkintälaitteen huoltovapaus vähentää ylläpitoaikaa ja -kustannuksia

Useat merkintälaitteet ja -teknologiat vaativat paljon huoltoa ja ylläpitoa, mikä laskee käyttövarmuutta. Lasermerkinnässä voi unohtaa musteet ja kuluvat osat, koska kaikki merkinnät – myös värilliset – tehdään laservalolla. Vain laitteen linssi pitää puhdistaa kerran vuodessa, mikä tekee laitteen ylläpitämisestä helppoa ja vaivatonta.

5. Säteilysuojaus ja merkintälaserin matala teho tekevät tuotemerkinnästä turvallista

Voimakkaalla laserilla voidaan leikata lähes mitä tahansa. Merkintälasereiden tehokkuus eroaa voimakkaiden leikkauslasereiden tehosta valtavasti. Suurimmassa osassa Cajon merkintälaitteista tehoa on 20 wattia, mikä on vähemmän kuin sähkölampussa. Lisäksi laiteratkaisut ovat täysin säteilysuojattuja eikä niiden käyttö vaadi suojavarusteita. Koska merkintä hoituu ilman lisä- tai väriaineita eivät laitteen käyttäjät altistu kemikaaleille tai hapoille, toisin kuin esimerkiksi etsauksessa.

Kysy lisää asiantuntijaltamme

Antti Siltanen, myyntipäällikkö, antti.siltanen@algol.fi

Algol Technics on Cajo Technologies -lasermerkintälaitteiden sertifioitu jälleenmyyjä ja kumppani. Kauttamme saat esimerkiksi joustavan rahoitusratkaisun merkintälaitteelle, sekä käyttökoulutusta ja tukea linjastointegraatioihin.

Lisää aiheesta

Tutustu lasermerkintälaitteisiimme

Artikkeli on julkaistu 13.3.2019

Tagit:  Lasermerkintä